Autot

Kotimaan uutiset

Uutiset

Nelostiellä Oulun eteläpuolella neljä eri ketjukolaria, Pihtiputaalla yksi ihminen kuoli liikenneonnettomuudessa

Nelostiellä aivan Oulun eteläpuolella on tapahtunut iltapäivällä neljä erillistä ketjukolaria, Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos kertoo.

Pelastuslaitoksen mukaan kolareissa on ollut osallisena kolmisenkymmentä ajoneuvoa. Ensihoito on tarkastanut mukana olleet ihmiset.

Onnettomuudet ovat aiheuttaneet liikenneruuhkia Nelostiellä. Fintrafficin tieliikennekeskus tiedotti iltapäiväneljän aikaan, että liikenne alueella on palautumassa normaaliksi. Ruuhkien kerrotaan kuitenkin heijastelevan Oulun kaupunkiseudulla iltapäivän ajan.

Pelastuslaitoksen mukaan päällekkäisissä tieliikennetehtävissä on ollut kiinni 12 pelastusyksikköä. Poliisi tutkii onnettomuuksia.

Henkilöauton kuljettaja kuoli Pihtiputaalla

Kolmen aikaan iltapäivällä liikenneonnettomuudesta ilmoitettiin myös etelämpänä Nelostiellä. Kuolemaan johtanut onnettomuus tapahtui Keski-Suomessa Pihtiputaalla Pyhäsalmentien ja Koiravuorentien risteyksessä.

Sisä-Suomen poliisilaitoksen mukaan turmassa osallisina olivat raskas ajoneuvo ja henkilöauto. Henkilöauton kuljettaja kuoli poliisin mukaan tapahtumapaikalle.

Onnettomuuspaikan pelastus- ja raivaustyöt ovat käynnissä. Paikalla on useita pelastusajoneuvoja ja tie on poikki. Poliisi ohjaa ajoneuvoja kiertotielle.

TOP STORIES