Autot

Kotimaan uutiset

Uutiset

Henkirikoksen tehnyt ajoi kuolonkolarin raskaan ajoneuvon kanssa Kärsämäellä

Esitutkinta ja tapahtumien selvittäminen on vasta alkuvaiheessaan ja tarkemmat tiedot tapahtumista tulevat selviämään esitutkinnan myötä.

Oulun poliisi tutkii kahden henkilön kuolemaa, joista toista tutkitaan epäiltynä henkirikoksena. Poliisi tiedotti aiemmin lauantaina kuolonkolarista Ouluntiellä, Kärsämäen pohjoispuolella. Henkilöauton kuljettaja kuoli törmättyään raskaaseen ajoneuvoon noin kello 12. Poliisi epäilee, että kolarin ajanut noin 30-vuotias mies syyllistyi ennen kuolemaansa henkirikokseen. Henkirikoksen epäillään tapahtuneen lauantainvastaisena yönä Hotelli Katinkullassa Vuokatissa. Uhri oli noin 30-vuotias nainen ja uhri että epäilty tekijä ovat kotoisin Haapavedeltä. Poliisi on suorittanut lauantaina tutkintaa Hotelli Katinkullassa ja onnettomuuspaikalla Kärsämäellä. Esitutkinta ja tapahtumien selvittäminen on vasta alkuvaiheessaan ja tarkemmat tiedot tapahtumista tulevat selviämään esitutkinnan myötä. Rikoksen tekotavasta tai muista yksityiskohdista ei esitutkinnan alkuvaiheessa voida julkisuuteen kertoa ilman, että se vaarantaisi esitutkintaa. Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa tekemällä taktista ja teknistä tutkintaa.

Lue myös: Itä-Lapissa kadonnut moottorikelkkailija löytyi menehtyneenä

TOP STORIES