Autot

Yli 2000 taksilupaa on jouduttu perumaan

yli 2000 taksilupaa on jouduttu perumaan

Liikenne. Traficom vastaa taksinkuljettajan kokeen järjestämisestä.

Vuonna 2021 uudistettu taksilainsäädäntö toi viranomaisille uusia toimivaltuuksia valvoa taksitoimintaa. Traficom kertoo, että yli 2000 taksiliikennelupaa on peruutettu.

Kaikkiaan yli 2 000 taksilupaa on jouduttu perumaan erilaisten puutteiden vuoksi, kertoo liikenne- ja viestintävirasto Traficom verkkosivuillaan.

Traficom valvoo taksiliikenneluvan haltijoita ja luvan myöntämisen edellytysten täyttymistä, taksiliikenteen koulutusorganisaatioita sekä taksinkuljettajien koetilaisuuksia.

Y-tunnus puuttui

Taksiliikenneluvan myöntämisen yhtenä edellytyksenä on toukokuusta 2021 alkaen ollut Y-tunnus. Uusi vaatimus koskee myös niitä taksiliikenneluvan haltijoita, joiden lupa oli myönnetty ennen lakimuutoksen voimaantuloa.

“Y-tunnus valvonnan lopputuloksena peruutimme 520 taksiliikennelupaa, koska luvanhaltija ei korjannut Y-tunnusta koskevaa puutetta”, kertoo Traficomin ammattiliikennepalvelun päällikkö Sari Veija tiedotteessa.

Yrittäjäkoe suorittamatta

Vuonna 2022 Traficomin rekisterivalvonta kohdistui taksiliikenneluvan haltijoiden osalta ammatillisen pätevyyden vaatimukseen. Luvanhaltijoiden tuli täyttää pätevyysvaatimus viimeistään huhtikuussa 2022, Traficom huomauttaa.

“Luvanhaltijoilla oli vuosi aikaa hankkia vaadittu pätevyys. Vaatimuksesta muistuteltiin yrittäjiä pitkin vuotta ja kiihtyvällä tahdilla vielä kevään aikana, mutta silti valvonnan alkaessa toukokuussa yrittäjäkoe oli suorittamatta vielä noin 2 000 taksiliikenneluvan haltijalta tai liikenteestä vastaavalta henkilöltä”, kertoo Veija.

Lokakuun 2022 loppuun mennessä taksiliikennelupa on peruttu yli 1 500 luvanhaltijalta, jotka eivät suorittaneet yrittäjäkoetta Traficomin asettamassa määräajassa.

Vilppi kokeessa

Traficom vastaa taksinkuljettajan kokeen järjestämisestä. Kokeen pitää Traficomin palveluntuottaja Ajovarma. Kesästä 2021 alkaen kokeessa vilpillisesti toimivia osallistujia on voinut asettaa kuuden kuukauden mittaiseen osallistumiskieltoon.

“Tähän mennessä olemme määränneet 46:lle kokeeseen osallistuneelle osallistumiskiellon. Yleisin syy kiellolle on ollut puhelimen käyttö kokeessa. Puhelimella on pidetty puhe- tai videoyhteyttä apuna kokeen suorittamiseen ja syynä tähän on ollut kokeeseen osallistuneen puutteellinen osaaminen taksinkuljettajan ammatinharjoittamiseen liittyvistä aiheista sekä kielitaito”, kertoo asiantuntija Pasi Parviainen tiedotteessa.

Laadun takaa valvonta

Taksiliikenteen koulutusorganisaatiot järjestävät Traficomin mukaan taksiliikenteen yrittäjäkoulutusta ja yrittäjäkokeita sekä erityisryhmien kuljettajakoulutusta. Taksiliikenteen koulutusorganisaatioiden toiminnan valvominen on yksi Traficomin valvontakohteista taksialalla.

“Koulutusorganisaatioiden valvontaa tekee pääsääntöisesti Traficomin palveluntuottajien verkosto, jonka avulla saamme valvonnalle laajemman kattavuuden. Pyrimme ohjauksen ja valvonnan avulla takaamaan kaikille koulutuksen ja kokeen suorittaneille mahdollisimman tasaisen laadun”, asiantuntija Eetu Mattila kertoo tiedotteessa.

Puutteet kouluttajien toiminnassa voivat johtaa koulutusorganisaation koulutusluvan peruuttamiseen, Traficom muistuttaa.

Traficomin lisäksi taksiliikenteen toimijoita ja liikenteen harjoittamista valvoo tahollaan usea viranomainen, kuten poliisi, Verohallinto sekä aluehallintovirastot.

LUE SEURAAVAKSI:

Eduskunnan liikennepomo: Taksiala yhä liian ”villi” – Näin hän itse käyttää taksia Helsingissä nykyisin Kansanedustaja Markus Lohi varoittaa ”keskiluokan kapinasta” ja kertoo lääkkeet Suomen vitsaukseen Nyt se on tutkittu: Taksiuudistus nosti hintoja keskimäärin – Näin suuria voivat olla hintaerot vain 5 kilometrin matkalla Kansanedustaja Sheikki Laakso koki yrittäjänä raastavan häpeän, kun kaikki menee – Arvioi nyt Timo Soinia, Jussi Halla-ahoa ja ”polvilleen menoa” Yle: Uber järjesti suuren lobbauskampanjan Suomessa – Ministeri Anne Berner ryhtyi tukemaan, lopputuloksena kiistelty taksiuudistus

TOP STORIES