Voimanpesä. F-22:n kaksi Pratt & Whitney F119-PW-100 -suihkumoottoria ovat siitä harvinaisia, että ne on varustettu kaksiulotteisella työntövoimavektoroinnilla, eli kyvyllä kääntää virtauksen suuntaa. Tämä parantaa koneen liikehtimiskykyä, mutta lännessä vastaavat ratkaisut ovat suhteellisen epätavallisia, kun taas Venäjällä ominaisuutta hyödynnetään enemmän. Tämä koneyksilö esiintyi lentonäytöksessä Michiganin Battle Creekissä heinäkuussa 2021.
Hävittäjäkoneiden suunnittelussa puhdas moottoriteho, lentonopeus ja -korkeus ovat menettäneet suhteellista suorituskykyään.
Tilanteessa, jossa sensorit näkevät pitkälle, ja esimerkiksi ilmataisteluohjuksen kantama voi olla luokkaa 200 kilometriä, ei ymmärrettävistä syistä itse koneen tarvitse useinkaan olla lähellä kohdettaan.
Tämä vain muistutukseksi siitä, että voima ei merkitse kaikkea, sillä moni moderni hävittäjäkonekin kyllä menee, kun oikein laitetaan usvaa putkeen, ja erityisen hyvin menee Lockheed Martinin yhteistyössä Boeingin kanssa rakentama F-22 Raptor.
Tämä vuonna 1997 ensilentonsa tehnyt ja joulukuussa 2005 operatiiviseen käyttöön otettu ensimmäinen viidennen sukupolven hävittäjäkone rakennettiin erityisesti ilmaherruushävittäjäksi, siis ilmasta ilmaan -taisteluissa erityisen suorituskykyiseksi koneeksi.
Rahalla kuitenkin saa. The Drive kertoo yhdysvaltalaista National Test Pilot Schoolia vetävän James E. Brown III:n luennosta, jossa koelentäjä avaa muun muassa F-22:n suoritusarvoja.
Jo kuvaus täydellä jälkipoltolla suoritetusta lentoonlähdöstä on sangen vakuuttava.
”Voisin lentää yliäänennopeudella kiitotien loppupään kohdalla jos haluaisin, mutta nyt vain nousen ilmaan. Kiihdytän koneen 450 solmuun (n. 830 km/h), jolloin kone on mitannut kiitotietä kaksi kolmasosaa, ja sitten nostan koneen pystyyn, jolloin se kiipeää 70–80 asteen kulmassa ja kiihtyy samalla”, Brown kertoo.
Usealla modernilla hävittäjällä on niin kutsuttu supercruise-kyky, eli mahdollisuus lentää yliäänennopeudella ilman polttoainetta paljon kuluttavaa ja infrapunasensoreissa hyvin näkyvää jälkipolttoa. Brown kertoo, että F-22 kykenee joissakin olosuhteissa supercruiseen jopa nopeudella Mach 1,7 (korkeudesta riippuen luokkaa 1 800 km/h). Koneen manuaaleissa sen huippunopeudeksi kerrotaan Mach 2,0, mutta Brown on kiihdyttänyt koneen Mach 2,1:n nopeuteen.
40 000 jalan (n. 12 200 m) korkeudessa kone kiihtyy 0,9-kertaisesta äänennopeudesta 1,2-kertaiseen äänennopeuteen noin 45 sekunnissa, ja kiihdytys Mach 1,6 -> Mach 1,9 (1 700 km/h -> 2 000 km/h) kestää vain noin 20 sekuntia.
Nousukyky on huima myös suuriin lentokorkeuksiin. Brown kertoo testistä, jossa aikaa koneen pyöräjarrujen vapautuksesta kiitotiellä 60 000 jalan (n. 18 300 m) korkeuteen kului kolme minuuttia 30 sekuntia. Koneen loppunopeus oli Mach 1,7. Tulos olisi voinut olla parempikin, sillä Brown joutui noudattamaan rajoitusta, jonka vuoksi hän ei alle 30 000 jalan korkeudessa saanut kiihdyttää konetta yliäänennopeudelle.
