Autot

Rattijuopon hurja meno Hollolassa päättyi ulosajoon ja törmäykseen tolppaan!

rattijuopon hurja meno hollolassa päättyi ulosajoon ja törmäykseen tolppaan!

Rattijuopon hurja meno Hollolassa päättyi ulosajoon ja törmäykseen tolppaan!

Eilen iltapäivällä tuli Hollolasta Hämeenkoskelta VT12 tieltä ilmoitus ajoneuvosta, joka oli ajautunut huomattavalla ylinopeudella liikenneaseman ja tien väliselle viheralueelle, osuen metalliseen tolppaan.

Partion päästyä paikalle, selvisi todistajien kertomana, että auto oli osunut Hollolassa Kukonkoivun kohdalla ensin erikoiskuljetuksen johtoauton etukulmaan, joka oli ollut sulkemassa tietä, jotta erikoiskuljetus mahtuu kääntymään liittymästä tielle.

Auto oli jatkanut pysähtymättä sekä asiaa selvittämättä kohti Hämeenkoskea, jonka takia johtoauto lähti seuraamaan törmääjää. Auto käytti huomattavaa ylinopeutta ja ohitteli holtittomasti edessä meneviä ajoneuvoja aiheuttaen useita vaaratilanteita.

Hiukan ennen Hämeenkosken Koskikartanoa, oli auto ohittanut kaksi edellä menevää auto, jotka joutuivat väistämään pientareelle, jotta ohittava auto ei olisi törmännyt vastaantulijoihin.

Koskikartanon kohdalla, menetti onnettomuus paikalta pakenevan auton kuljettaja auton hallinnan suoralla tiellä ja ajautui viheralueelle, törmäten tolppaan.

Poliisin tullessa paikalle, istui noin 45-vuotias sekava mies yksin tuhoutuneessa autossa kuskin paikalla ja kiisti ajon.

Useiden paikalla olleiden todistajien mukaan kuljettajasta ei ollut epäselvyyttä. Miehelle suoritettiin paikan päällä alkometrikoe, jonka tulos oli 1,22 mg/l. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Autosta löytyi myös huumaavia lääkeaineita.

Poliisi epäilee miestä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.

Autoa kuljettanut mies kuljetettiin sairaalaan tarkastukseen ja verikokeisiin, jonka jälkeen mies tuotiin kiinniotettuna poliisilaitokselle.

TOP STORIES