Autot

Urheilu

Rallicrosskuljettaja Niclas Grönholm mukaan rallin SM-sarjaan

Rallicrossin MM-sarjaa päätyökseen ajavan Niclas Grönholmin pitkäaikainen haave toteutuu tänä vuonna. Grönholm kilpailee yhtä osakilpailua lukuun ottamatta täyden ralli SM-sarjan SM1-luokassa GRX-Sontek Teamin Citroën C3 R5:lla yhdessä Antti Linnakedon kanssa.

– Olemme touhunneet ralliprojektiamme pala kerrallaan jo pidemmän aikaa. Pitkäaikainen haaveeni on ollut ajaa rallia enemmän. Tähän asti ajamiseni on ollut muutama Arctic Lapland-ralli ja viime talvena kaksi SM-rallia. Jokaiseen ralliin olen lähtenyt nollilta, ja ajaminen sekä nuotittaminen ovat sen takia tuntuneet vaikealta.

– Ensi viikon SM-avaus on varmasti taas pitkän ajotauon jälkeen vaikea kisa minulle. Olen ehtinyt unohtaa nuotituksesta lähes kaiken, kun rutiinia ei ole. Myös testit ralliautolla aiempina vuosina on jäänyt todella vähiin.

rallicrosskuljettaja niclas grönholm mukaan rallin sm-sarjaan

Antti Linnaketo ja Niclas Grönholm. Kuva: Merita Mäkinen / Meritapix.

Ralli SM-sarja käsittää seitsemän osakilpailua, joista yhden kilpailun pisteet jätetään laskematta loppupisteisiin.

– Kaikki on viimein kunnossa siihen, että pääsen kilpailemaan kesäkuussa ajettavaa SM Itärallia lukuun ottamatta koko SM-sarjan. Meiltä menee Itäralli-viikonlopun kanssa päällekkäin rallicrossin MM-avaus Ruotsissa, ja rallicross on edelleen päälajini, joten se menee tietysti SM-rallin edelle, Grönholm kertoo.

Citroën – harkittu valinta

GRX-Sontek Teamin lähtökohta kauteen oli se, että tiimi hankki käyttöönsä oman ralliauton. Valinta kohdistui ralli SM-sarjassa ensi kertaa nähtävään Citroën C3 R5:een.

– Seurasimme WRC2-luokan MM-sarjaa ja muita kansainvälisiä rallisarjoja, joissa Citroën pärjää hyvin. Autolla on pärjätty kaikilla alustoilla. Taustalla vaikuttaa myös halu olla ralli SM-sarjassa erilainen, Grönholm perustelee.

Grönholm on ajanut Citroënilla jo kaksi kertaa testiä, ja ensivaikutelma on ollut positiivinen.

– Hyvä päätös meiltä. Automme on hyvä ja hienossa kunnossa, koska sillä on ajettu aiemmin rallia vain asfaltilla. Saimme projektiimme myös autonvalmistajalta apua.

– Tässä projektissa pääsen ajamaan enemmän testiä, ja se on yksistään jo tärkeä asia. Muutimme autossa pieniä juttuja, ja se tuntuu niiden jälkeen hyvältä ajaa. Olen säätömuutoksiin todella tyytyväinen. Olemme jo nyt aika lähellä parasta R5-autoa, jolla olen koskaan ajanut. Ja Antti oli vieressä samaa mieltä, Grönholm kertoo.

Uusi auto, uusi nuottikieli

Ensi viikon Arctic Lapland-ralliin Citroën-kaksikko starttaa lähtönumerolla 6. Avauskisaan on asetettu maltilliset tavoitteet.

– Ensisijaisesti tähtäämme maaliin, jotta saisimme kerättyä kaikki mahdolliset EK-kilometrit hyväksemme. Ja jos olemme maalissa viiden nopeimman joukossa niin kaikki tavoitteemme ovat täytetty ja tulos olisi meille hieno bonus.

– SM-avauksen jälkeen tavoitteemme on kehittyä nuotinteossa ja totta kai sen kehittyessä myös vauhdillisesti. Kun laji kiehtoo, mutta minulla ei ole koskaan ollut sellaista määrää ralleja alla, joiden avulla voisin kehittyä tässä lajissa. Noin vuoden välein ajettu ralli ei muuta asiaa suuntaan eikä toiseen: ajaminen jää junnaamaan paikoilleen, Grönholm muistuttaa.

– Toiveeni on, että tämän kauden jälkeen ajaminen selkeästi paranee entisestä. Toivotaan, että talven mittaan olemme jo lähempänä sitä, mitä tavoittelemme.

Grönholm on yhdessä kakkosohjaajansa Linnakedon kanssa muuttanut myös kauden alkuun nuotitustaan.

– Yksinkertaistimme nuottiamme ja muutimme skaaloja nykyaikaisempaan suuntaan. Vastaavalla nuottikielellä tänä päivänä ajaa muun muassa Esapekka Lappi. Uutta nuottikieltä ei toki heti kukaan omaksu, mutta pidemmän päälle se on selkeämpi tapa toimia.

– Ajamme jo SM-sarjassa ammattilaisia vastaan, ja kun Niclasin rallirutiini on alkutekijöissään niin tulemme alkukaudesta näistä syistä antamaan muille hieman tasoitusta, Linnaketo muistuttaa.

Ralli SM-kauden avausosakilpailun Arctic Lapland-rallin reitti sisältää 11 erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 235,89 km. Ralli käynnistyy perjantaina 11. tammikuuta kello 11.00 Rovaniemen Lordi-aukiolta. Avauspäivän ohjelmassa on viisi erikoiskoetta.

Ralli jatkuu lauantaina klo 7.00. Päivän aikana ajetaan kaikkiaan kuusi erikoiskoetta. Rallin maaliin Lordi-aukiolle ensimmäisiä kilpailijoita odotetaan klo 18.53 alkaen.

rallism.fi

Rallicross: Niclas Grönholmin pettymys muuttui iloksi

Rallicross: Niclas Grönholm on rallicrossin Pohjoismaiden mestari!

Rallicrosskuljettaja Niclas Grönholm uutta sähköautoa odotellessa ralliauton rattiin Riihimäellä

TOP STORIES