Autot

Myös Oulussa useita puutteita taksiliikenteessä

myös oulussa useita puutteita taksiliikenteessä

Myös Oulussa useita puutteita taksiliikenteessä

Oulun poliisilaitoksen, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin, Verohallinnon ja Pohjois-Suomen aluehallintoviraston yhteisessä taksiliikenteen valvontaiskussa havaittiin useita puutteita.

Perjantaina 11.11.2022 Oulussa ja lähialueilla toteutetussa valvontaiskussa tarkastettiin 62 taksia, joista yhteensä 26:ssä oli huomautettavaa. Poliisi kirjoitti valvonnan aikana yhteensä 14 liikennevirhemaksua ja yhden rangaistusvaatimuksen.

Yleisin liikennevirhemaksun syy oli taksinkuljettajan nimitiedon nähtävillä pitämisen laiminlyöminen. Liikennevirhemaksu määrättiin myös niille viidelle taksille, joista puuttui liikennelupa tai selvitys ilmoituksenvaraisesta taksiliikenteen harjoittamisesta. Lisäksi valvonnassa tavattiin yksi etsintäkuulutettu henkilö.

Valvontaan osallistui kahdeksan poliisia Oulun poliisilaitoksen liikennevalvonnasta, kaksi asiantuntijaa Traficomista, neljä verotarkastajaa Verohallinnosta ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston tarkastaja.

Valvonnalle tarvetta

Poliisin ja ennen kaikkea liikenneturvallisuuden näkökulmasta valvonta osoitti, että asiat ovat pääosin kunnossa, mutta pieniä puutteita on edelleenkin liikaa. Mitään liikenneturvallisuutta vaarantavaa ei havaittu, ajoneuvokalusto oli hyväkuntoista ja liikennekelpoista. Taksinkuljettajien ajolupa löytyi kaikilta tarkastetuilta kuljettajilta ja myös taksiliikennelupa oli voimassa kaikilla tarkastetuilla.

Seuraamusten suuri lukumäärä osoitti valvonnan tärkeyden. Tarkastetuista takseista joka noin joka viidennelle määrättiin liikennevirhemaksu. Kyse on luvanvaraisesta ammattiliikenteestä, asioiden pitäisi olla kunnossa kaikilta osin, toteaa ylikonstaapeli Markku Nygård Oulun poliisilaitoksen liikenneyksiköstä.

Taksissa tulee olla nähtävillä hinnat, luvanhaltijan nimi- ja yhteystiedot sekä kuljettajan nimi

Taksiliikenneluvan haltijan on vastattava ja huolehdittava mm. siitä, että taksiliikenteessä matkustajan nähtävillä ovat asianmukaiset hintatiedot, luvanhaltijan nimi- ja yhteystiedot sekä kuljettajan nimi.

Noin kolmasosassa tässä valvonnassa tarkastetussa taksissa havaittiin puutteita näiden tietojen esittämisessä.

Katso tästä muita taksivalvontajuttuja.

Taksiliikenteen harjoittamisen perusasiat, kuten liikennelupien ja taksinkuljettajien ajolupien voimassaolo sekä ajoneuvon rekisteröinti luvanvaraiseen käyttöön olivat kunnossa kaikilla tarkastetuilla takseilla.

Sen sijaan vaadittujen tietojen esilläpidossa – erityisesti taksin hintatietojen osalta – on vielä selvästi kehittämisen varaa, toteaa Traficomin johtava asiantuntija Pasi Hautalahti.

Viisi taksinkuljettajaa oli laiminlyönyt taksiliikenneluvan tai sen jäljennöksen mukana pitämisen. Asiakirja voidaan esittää pyydettäessä tarkastusviranomaiselle paperilla tai sähköisesti, joten edellytys on vaivattomasti täytettävissä, kertoo Hautalahti.

TOP STORIES