Autot

Urheilu

Mercedeksen F1-talli on kuin varjo entisestään - nyt se menetti taas yhden edun

mercedeksen f1-talli on kuin varjo entisestään - nyt se menetti taas yhden edun

Mercedeksen F1-talli on kuin varjo entisestään – nyt se menetti taas yhden edun

Mercedes oli vielä joitakin vuosia sitten ylivoimainen F1-talli, mutta tätä nykyä talli on kuin varjo entisestä loistostaan.

Mercedeksellä on ollut kauden aikana yksi etu ja se on ollut kohtuullisen ihanteellinen rengaskuluma.

Japanin viikonlopun perusteella talli on menettänyt nyt tämänkin edun ja palannut “tavallisten kuolevaisten” tasolle myös tässä suhteessa.

– Osa siitä johtuu lämpötilasta, Mercedes-pomo Andrei Shovlin sanoi.

– Renkaat kuluvat, sillä ne kuumenevat kahdeksan ensimmäisen kierroksen aikana paljon. Se suoritusvaje, mikä meillä oli aika-ajoissa johtui siitä, ettei meillä ole suorituskykyä nopeissa mutkissa ja sama juttu näkyi myös kilpailussa, hän selvitti.

Shovlinin mukaan Japanin Suzukan rata ei vain yksinkertaisesti sopinut tallin autolle.

– Tällä radalla on olennaista, että sinulla on pitoa nopeissa mutkissa. Tässä suhteessa olemme hieman jäljessä. Ferrari on tuonut päivityksiä, joten ehkä he ovat menneet myös hieman eteenpäin, Shovlin arvioi.

Lue myös: Formula ykkösten floppitallissa muhii nyt ilmiriita – kuljettaja kävi todella kuumana

TOP STORIES