Autot

Auton 12 voltin akkua kannattaa tarkistuttaa ennen talven pakkasia!

auton 12 voltin akkua kannattaa tarkistuttaa ennen talven pakkasia!

Auton 12 voltin akkua kannattaa tarkistuttaa ennen talven pakkasia!

Viime kesän lämpöennätykset saattavat kasvattaa ensi talvena hyytyvien akkujen määrää huomattavasti edellisvuoteen verrattuna. Tilanne on sama polttomoottoriautoissa ja moderneissa sähköautoissa. Sen vuoksi akkuvalmistaja Clarios kehottaa nyt autoilijoita tarkistuttamaan 12 voltin akkunsa varmistaakseen niiden kunnon tulevana talvena.

Lämpö saa akun purkautumaan itsestään

Suhteellisen lämpimistä talvista huolimatta 12 voltin akut ovat olleet viime vuosina yksi yleisimmistä ajoneuvovahinkojen aiheuttajista. Se johtuu pääasiassa siitä, että koronapandemian aikana monet ajoneuvot seisoivat aiempaa pitempään käyttämättöminä ja akut pääsivät tyhjenemään ilman säännöllistä lataamista.

Kaiken lisäksi kesällä koettiin äärilämpötiloja. Sellainen nimittäin kuluttaa akkua kaikista eniten: korkeat lämpötilat aiheuttavat akun purkautumisen itsestään, mikä puolestaan saa akun vanhenemaan ennen aikojaan.

Nykyiset akut ovat jo nyt siis altistuneet suurelle rasitukselle. Jos kylmä ilma heikentää akun suorituskykyä ja moottori alkaa vaatia akulta enemmän tehoja, vanhat ja kuluneet akut eivät yksinkertaisesti enää kestä. Tarvitaan vain yksittäinen pakkasyö, jotta akku ei enää jaksa käynnistää moottoria. Jopa viime vuosien suhteellisen lämpiminä talvina pakkaspäiviä on ollut keskimäärin 50.

Tarkistuttamalla akun voi selvittää, kuinka suurelle rasitukselle se on altistunut kesällä ja miten se selviää tulevasta talvesta.

Lue myös tämä: Näin autojen akkuja testataan äärimmäisen kylmissä olosuhteissa

Lue myös: Näin saat auton akun pysymään mahdollisimman hyvässä kunnossa

Lue myös: Start-Stop-järjestelmä vaatii akulta enemmän!

TOP STORIES